Hajamietteitä Karri Vartiaisesta sukuseuramme jäsenenä
Karri Vartiainen syntyi Helsingissä 5.4.1936 ja kuoli Espoossa 27.6.2025. Hän oli professori, tekniikan tohtori, Konepajatekniikan laboratorion johtaja (VTT), Yli-insinöörineuvos, puoliso, perheenisä, mutta hän oli samalla lenkki Vartiaisten suvun ketjussa. Tämä ketju sai aikanaan määritelmän ” Västinniemen Jussi Vartiaisen jälkeläiset”.
Karrin isä Armas, isoisä Vihtori, sedät Ilmari ja Osmo olivat Vartiaiset ry:n perustavassa kokouksessa hotelli Tornissa 26.3.1949. Armas Vartiainen oli yksi useammasta seuran perustamisen tarpeen julkituojista ja Vartiaiset ry:n ensimmäinen esimies.
Nilsiän Halunasta kotoisin oleva Vihtori Vartiainen oli Kuopion käsityöläiskoulujen jälkeen päässyt viransijaiseksi Hämeenlinnan lääninvankilaan puutyönjohtajaksi. Hämeenlinnassa hän kohtasi
sääksmäkeläisen Maiju Hellstenin. Nuoret menivät naimisiin ja muuttivat Helsinkiin vuonna 1900.
Lähtö pääkaupunkiin oli selvää, ainakin Maijulle.
Vihtori sai puutyön mestarin paikan Sörnäisten vankilassa ja nuoripari muutti Vallilan Hermanniin.
Helsinkiin muutto oli ollut Maijulle selvää jo seurustelun alkuvaiheessa, jotta saadaan tulevat pojat yliopistoon.
Tähän Vartiaisten ketjun sivuhaaraan Karri syntyi.
Hän pystyi ottamaan koulunkäynnin rennommin kuin isänsä, jonka piti ansaita itselleen keväisin stipendi, joka oli tuiki tarpeen seuraavaa kouluvuotta varten. Karrin vanhemmat lääkäri isä Armas ja kotiäiti Kirsti os. Bernhard muuttivat Töölöstä poikiensa Jarkon ja pienen Karrin kanssa rohkeasti
Munkkiniemen taajaväkiseen yhdyskuntaan. Kulku sinne oli hankalaa ja vesihuolto takkuili.
Munkkiniemi liitettiin Helsinkiin 1946. Karri ehti kuitenkin aloittaa koulunsa 1942 maalaispoikana.
Karri osallistui valmiina diplomi insinöörinä ylioppilaiden Lapin matkaan toisen konkarin kanssa.
Tarkoituksena oli löytää mahdollinen tuleva vaimo enemmistönä olevien nuorten naisten joukosta.
Karri löysikin heti sopivan tytön, mutta taivuttelussa meni jonkun aikaa. Tällaisessa elämänvaiheessa 6 vuoden ikäero oli valtava.
Karri Vartiainen ja Krista Maass solmivat avioliiton huhtikuussa 1964 ja yhteinen koti perustettiin Hakalehtoon Tapiolan kylkeen. Näin syntyi Vartiaisten espoolainen haara. Se kesti Karrin ja Kristan kohdalla 61 vuotta ja jatkuu yhä. Asuinpaikkoja on ollut useita, mutta aina Espoossa.
Karri myös opiskeli ja työpaikka oli Espoon Otaniemessä. Pojat Kare, Kavo ja Kristo syntyivät ja kasvoivat Espoossa. Karrilla oli 13 lastenlasta ja 5 lastenlastenlasta ja lisää on syntymässä.
Karri oli savolaisittain ukki vaikka puolisavolainen isänsä oli vaari.
Edellä olen pyrkinyt luomaan Karrille asemaa Vartiaisten yhden ketjun lenkkinä, josta puolestaan jatkuu uusi ketju.
Karri Vartiainen toimi sukuyhdistyksessä monessa vaiheessa. Hänen esimieskaudelleen osui Vartiaiset ry:n 50 -vuotisjuhlat, jotka pidettiin Kuopion keskustan hotellissa. Tämä mahdollisti kahden päivän sukutapahtuman moniin retkiin osallistumisen myös kaukaa tulleille ja autottomille. Voitiin käyttää omaa linja-autoa ja laivaretkikin tehtiin viinitilalle ennen 50 -vuotisjuhlakokouksen alkua. Kokoukseen ja illalliseen osallistui kaikkiaan 91 Vartiaiset ry:n jäsentä perheineen. Kaukaisimmat vieraat olivat tulleet Yhdysvalloista, Norjasta ja Ruotsista.
Tervehdyspuheessaan Karri Vartiainen esitteli myös kunniajäseniksi kutsutut Lauri Vartiaisen Tuusniemeltä, jonka panos juhlakokouksen retkien järjestelyissä oli ratkaiseva, Olavi Vartiaisen Pisankoskelta, varhaisempien sukukokouksien tärkeänä lenkkinä ja järjestäjänä maakunnassa.
Esimiehet kun olivat olleet sukupolven pari muualla asuneita. Kunniajäseneksi kutsuttiin myös Arja Melartin, jolla jo silloin oli pitkä ura Vartiaisten viestin toimittajana ja yhteyden pitäjänä.
Juhlaesitelmän piti silloisen Joensuun yliopiston rehtori Perttu Vartiainen, otsikkona Tyhjeneekö Itä-Suomi?
Tälläkin hetkellä se on ajankohtainen kysymys.
Pertun tytär, Jenni soitti kannelta, kuten 10 -vuotta myöhemminkin, jo valmiina kanteletaiteilijana.
Tilaisuudessa julkistettiin myös seuran 50 -vuotishistoriikki.
Olin itse seuraamassa, miten Karri esimiehenä oli kaikessa suunnittelussa mukana idearikkaana ja kuitenkin tervejärkisenä, rajalliset mahdollisuudet huomioon ottavana.
Sukuseurojen Keskusliiton (SSK:n) tervehdyksen juhlaan toi liiton puheenjohtaja Reijo Nummela. Hän korosti Vartiaisten merkitystä Keskusliiton ja Sukuviestilehden perustamisessa.
Tästä asiasta keskustelin Karrin kanssa vähän ennen hänen kuolemaansa. Hän lupasi selittää asian tarkemmin minulle itse tapahtumissa mukana olleena. Karri sairastui ja muut asiat olivat jo tärkeämpiä.
Vartiaisilla oli aluksi kerran vuodessa ilmestyvä tiedotuslehti Vartiaisten Viesti. Vartiaisten esimieheksi tuli toimittaja Ilmari F. Vartiainen. Hänen ideanaan oli perustaa neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Sukuviesti niminen lehti, johonka muutkin sukuseurat voisivat osallistua. Ensimmäinen numero ilmestyi 1978. Seurasi prosessi, jonka seurauksena syntyi Sukuyhteisöjen Tuki (SYT).
Sen ensimmäisenä jäsenenä oli Vartiaiset ry. Sukuseuramme lahjoitti SYT:lle Sukuviestin julkaisuoikeudet. Siirtymä oli liukuva, mutta lopputuloksena oli erillinen Vartiaisten Viesti ja Sukuseurojen Keskusliiton Sukuviesti. Taloudelliset järjestelyt olivat myös monia kokouksia vaativia. Karri oli eri prosesseissa mukana lähes alusta 1979 alkaen, jota Sukuviesti pitää perustamisvuotenaan.
Karri ei halunnut tuoda itseään esiin Sukuseurojen Keskusliiton toiminnassa tärkeänä toimijana vaan yhtenä Vartiaisten edustajana vuorollaan muiden seurojen edustajien ja vaativimmissa tehtävissä olleiden Vartiaisten joukossa.
Seuramme 60 -vuotisjuhlassa hotelli Iso Valkeisessa Karrille, Antti Vartiaiselle ja Arja Melartinille ojennettiin Sukuseurojen Keskusliiton kultainen ansiomerkki.
Vuoden 2001 ensimmäisessä Sukuviestissä Karri muisteli keskusteluja isänsä Armaksen kanssa suvun muuttuneesta merkityksestä ihmisten elämässä. Aikana jolloin ei ollut sosiaalitointa ja lääketiede oli kehittymätöntä, suku oli jäsenensä henkisenä ja mahdollisuuksiensa mukaan myös aineellisena tukena. Yhteiskunnallisten olojen kehittyessä ja liikkuvuuden lisääntyessä suvun merkitys väheni. Sotien luoma epävarmuus aiheutti jälleen yhteenkuuluvaisuuden tunteen, mikä heijastui sukuyhdistysten perustamisena ja sukututkimustoimintana. Monet seikat taas vaikuttivat siihen, että sukuseuratoiminta laantui alun innostuksen jälkeen vuotuisten rutiinien hoitamiseen. Sukuyhdistykset joutuvat muiden yhdistysten tavoin kilpailemaan ihmisten vapaa ajasta.
Näitä keskusteluja isäni ja veljeni kävivät 1980-luvulla, paljon ennen someaikaa.
VartiaistenViestissä numero 3, 2009 on Karri Vartiaisen pääkirjoitus ”Vartiaisten sukuseuran juhlaa ja arkea”.
Siinä hän käy läpi Iso Valkeisessa pidetyn kesäjuhlan, Vartiaiset ry:n 60 -vuotisjuhlan herättämiä ajatuksia, lähinnä keskusteluista joita käytiin.
Seuran perustivat sodan kokeneet ihmiset, jotka etsivät juuriaan ja yhteyttä sukuunsa. Tavoitteiksi määriteltiin suvun historian ja vaiheiden selvittäminen ja niiden tallentaminen tuleville sukupolville.
Paljon työtä on tehty ja paljon tuloksia saatu ja kaikki on tehty oman työn ohessa.
”Yhteiskunta ja ihmisten arvomaailma ovat kuitenkin vuosien saatossa muuttuneet. Jotta nykyisetkin sukupolvet kokisivat seuran toimintaan osallistumisen myönteisenä, tulee tavoitteita ja niiden välisiä painotuksia voida arvioida uudelleen ja tarvittaessa kehittää uusia jäsenistöä kiinnostavia toimintamuotoja. Kyseessä on seuralle haaste, mutta myös mahdollisuus.”
Voisikohan tätä Karrin 16 vuotta sitten kirjoittamaa pitää viestinä Vartiaisille, jotka nykyään seuraa johtavat.
Entinen esimies
Kristiina Koskivaara os. Vartiainen
