Antero Vartiainen 30.8.2025
VARTIAISET ry
PUHEENJOHTAJA- JA HALLITUKSEN JÄSENESITTELYÄ
Tärkeintä maailmassa on oma perhe. He ovat vaimoni Antonina Niina os. Gauriloff ja lapsemme Mari, Jani ja Niko sekä heidän perheensä. Ukkina oleminen Kiiralle ja Inkalle on tärkeää. Sitten tulevat nämä monet muut asiat joista nyt yritän kertoa. Kerron myös pieniä anekdootteja ja tapahtumia. Pelkään että tämä ei taida yhdelle sivulle mahtua.
SUKUSEURAMME VARTIAISET ry
Olen saanut toimia vuosina 2021 – 2024 sukuseuramme hallituksen puheenjohtajana ja 2024-2025 hallituksen jäsenenä. Tulin mukaan sukuseuramme toimintaan vuonna 1978, toimin vuonna 1979 järjestetyn Vartiaisten 30-vuotisjuhlan järjestelytoimikunnan puheenjohtajana sekä Kuopion aluetoimikunnan puheenjohtajana. Kaavin kirkkopuistoon puuhasimme vuodesta 1982 alkaen muistokiveä sukumme kunniaksi. Arkkitehti Henrik Wartiaisen suunnittelema Vartiaisten vaelluskivi pystytettiin vuonna 1995. Sukuneuvoston jäsenenä olin vuosina 1986-1997. Sukuseuramme puheenjohtajaksi minut valittiin 2021 Outokummussa eversti evp. Antti Vartiaisen jälkeen. Arvostan suuresti saamiani tehtäviä, olen ylpeä sukuseurastamme sekä arvostan ja ihailen sukuseuramme entisiä ja nykyisiä aktiiveja.
MUUTAMA SANA SUKUJUURISTA
Tutkitusti sukujuuremme polveutuvat Kaavin Jyrinlahdesta Antti Vartiaisesta jonka syntymävuosi on 1695. Jostain Antti on kuitenkin tullut ja vahvan olettamuksen mukaan hänen juurensa ovat lähtöisin Muuruveden Västinniemessä asuneista Jussi tai Pentti Vartiaisesta jotka ilmestyivät vuonna 1565 Tavisalmen maaveroluetteloon. Kouluneuvos Aarne Vartiaisen ja hänen sisarensa opettaja Elsa Vartiaisen tekemän perusteellisen arkistotutkimuksen Vartiaisten vaiheita 1500-luvulta lähtien mukaan on vahvoja viitteitä siihen, että Pentti ja Jussi Vartiainen olivat sukua Jääsken, Koiviston ja Joutsenon Vartiaisille jotka muuttivat Pohjois-Savon erämaihin Savon lisäasutuksen yhteydessä 1520 – 1530 luvuilla. Siihen aikaan Pohjois-Savo kuului vuonna 1323 solmitun Pähkinäsaaren rauhan nojalla virallisesti Venäjälle ja Kustaa Vaasa halusi vahvistaa rajaseutua Ruotsi-Suomen hyväksi. Esi-isiämme toimi ilmeisesti 1440-luvulla valmistuneen Olavinlinnan eli Savonlinnan vartijoina. Me sovimme hyvin vahtimaan vihollismaata Venäjää ja tästä ammatista sukunimemme on todennäköisesti peräisin. Sukunimen alkuperä on vain looginen olettamus. 1220-luvulta olevien tietojen mukaan Novgorodin alaisen kihlakunnan hallinnollisena keskuksena olivat kirkot joissa työskenteli kirkkoherroja, tiakoita (diakoneja) ja kirkon hoidossa kirkon vartijoita.
Presidentti Urho Kekkonen sai Vartiaiset ry:n hallituksen puheenjohtajalta, vuorineuvos, eversti Väinö Vartiaiselta lahjaksi em. kirjan Vartiaisten vaiheet1500-luvulta lähtien. Kekkonen kirjoitti Tamminiemestä 27.12.1962 kiitoskirjeen: ”Hyvä Veli, Kiitän sinua parhaiten Vartiaisten sukukirjasta, mikä on perusteellisesti ja taitavasti kirjoitettu teos, jossa on esitetty runsaasti historiallista taustatietoa, mikä usein sukuesittelyissä unohdetaan. Todella arvokas kirja.”
LAPSUUTTA JA NUORUUTTA
Synnyin Kaavin Rovevaarassa 8.6.1947 isäni Reino Anteron ”mustaan metsään” rakentaman rintamamiestilan savusaunassa sunnuntaiaamuna Salomonin päivänä. Lapsuusaika neljän sisareni, Tertun, Marja-Liisan, Katrin ja Annikin sekä äitini Fanny Marian ja isäni kanssa meni nopeasti kuin yksi aurinkoinen kesäinen päivä. Tienasin taskurahoja mm. myymällä joulukortteja ja pääsiäiskortteja ja kirjoittamalla Savon Sanomien palstoille kylällä kuulemiani juttuja ja kaskuja. Rovevaaran kansakoulun kirjasto tuli luettua laidasta laitaan. Sain kirjapalkintoja kulttuurikilpailuissa ja Hymypoika-patsaan. Syksyllä 1962 lähdimme naapurin pojan Erkki Laatikaisen kanssa Espooseen ammattikouluun. Leppävaarassa istuessamme Sähkiksen kalliolla Erkki tuumaili, että ei hänestä taida ikinä tulla sähköasentajaa. – Nyt lähdetään Tane yhdessä kansanopiston kautta Tampereelle perustettuun Yhteiskunnalliseen korkeakouluun, sanoi elinikäinen ystäväni Erkki. Erkki lähti ja hänestä tuli myöhemmin Sanomalehti Keski-Suomalaisen päätoimittaja ja kunniaprofessori. Minä jäin Espoon Leppävaaraan, minulla ei ikä riittänyt, piti olla 16 v, olin vasta 15 vuotias. Jäin rakennuspuusepän alalle ilman kutsumusta, rakentelin koulun ohessa myös akustisen kitaran ja mandoliinin, olin partiossa Kotkavartion johtajana, haaveilin Jamboreesta ja kävin rippikoulun kuuluisassa arkkitehtien Saarinen, Gesellius ja Lindgrenin suunnittelemassa Hvitträskin kartanossa Kirkkonummella.
TEKUA JA SOITTAMISTA
Kuopion Tekuun pääsin 1966 ja sain rakennusmestarin paperit 1969. Kustansin opiskeluni soittamalla bassoa perustamassani Antero Vartion yhtyeessä ja hommaamalla meille soittokeikkoja. Soittohommien alkamisesta saan kiittää lankomiestäni Pertti Ollikaista joka lopetti oman orkesterinsa ja lähti opiskelemaan rakennusmestariksi samalle luokalle Tekuun. Perinteisten humppien, tangojen ja jenkkojen lisäksi ohjelmistomme oli monipuolinen. Säestimme myös muutamia sen ajan iskelmätähtiä kuten mm. Marionia, Inga Sulinia, Anita Hirvosta ja ”Kreivi” Pertti Ylermi Lindgreniä. Meillä riitti soittokeikkoja aika hyvin, keskimäärin kaksi viikossa. Ravintola Ylä-Salissa soitimme silloin tällöin keskiviikkotansseja. Oli pitkiäkin ajomatkoja hyvän taksikuskimme tervolaisen Eikka Savirannan huolehtiessa meistä ja soittovehkeistä. Joskus kävi niin, että keikka-auto saapui Kuopion Tekun pihalle kello 09.50 kun koulu alkoi tasan kymmeneltä. Pari-kolme iltaa viikossa meni Kuopion lennättimessä hankkimassa meille soittokeikkoja. Kuninkaankadun lennättimessä oli pienet pyöreät ja avonaiset lasikuupat. Oli huonot linjat, piti huutaa täysillä ja kehua. Monta kymmentä ihmistä kuunteli korvat hörössä. Kyllä nolotti. Eräs keskusrouva sanoi minulle myöhemmin että heitä jännitti että saako se Antero soittokeikan vai ei.
Ja pitihän sitä vapaailtoina viettää myös iloista opiskelijaelämää. Meillä oli soittoporukassa lahjakkaita nuoria muusikoita joista osalle soittamisesta tuli elämänmittainen ura. Minä olin enemmänkin leipämuusikko. Tuuraajia tarvittiin opiskelu- ja armeijaesteiden takia. Lahjakkaat Pettersonin veljekset Heikki, Hannu ja Ari olivat usein mukana. Jos yhtä tarvittiin niin mukaan lähtivät kaikki veljekset. Kuopion kaupunginorkesterista saatiin myös hyviä tuuraajia. Se oli suorastaan taidetta kun Matti Raatikainen soitti trumpetilla Adam Hatsaturjanin Miekkatanssin tai Rimsky-Korsakovin Kimalaisen lennon. Tai kun Ryynäsen Kalle soitti viulua ja lauloi römeällä äänellään Ryysyrantaa. Yhtyeen vakiorungon muodostivat laulusolistimme Pirjo-Liisa Pöyhönen, haitaristina oli Kalevi Järveläinen, Jorma Krutsin oli rummuissa, Matti Parviainen kitarassa, ja japanilainen Kooidziro Umezilla oli klarinetti ja laulu. Minun instrumenttini oli basso, alussa vanha kunnon kontrabasso ja myöhemmin Hofnerin viulubasso. Kooidzirolla eli Koodilla oli absoluuttinen sävelkorva ja hän teki meille uusista kappaleista stemmoja ja nuotteja jopa keikkamatkalla. Hänelle hommasin työluvan jostain ulkomaalaisvirastosta. Hankalaa byrokratiaa.
Eräs viimeisistä soittokeikoistani oli heinäkuussa 1969 Aavasaksan Aurinkolavalla jonne oli saapunut lähes tuhat tanssitettavaa. Vakituinen laulusolistimme, pirteä, pirtsakka ja hyvä-ääninen Pirjo-Liisa ei päässyt Lapin kiertueelle. Ensimmäisellä tauolla puheilleni tuli nuori mies nimeltään Markus ja pyysi päästä laulamaan. No mikä ettei. Ja hyvin lauloikin ja yleisö tykkäsi. Muutaman vuoden kuluttua tämä samainen Markus Tranberg levytti suositun ensilevynsä ”Kotka lentää aurinkoon”.
Kuva
Teksti: Antero ja Aavasaksan Aurinkolava 40 vuotta myöhemmin vuonna 2019.
”Molemmat näyttävät jo aika ränsistyneiltä”, sanoi kuvan ottanut vaimoni Niina.
Kerran meillä oli prosenttikeikka Posion Työväentalolla. Prosenttikeikka tarkoitti sitä, että lipputulot jaoimme järjestäjien kanssa puoliksi ja he hoitivat järjestelyt. Samaan aikaan oli läheisellä Perä-Posion lavalla Reijo Taipale laulamassa. Yhdeksään mennessä meille oli myyty vain 5 pääsylippua. Päätimme järjestäjien kanssa palauttaa rahat takaisin ja lähteä Perä-Posiolle tervehtimään Reijo Taipaletta. Siellä oli tupa täynnä. Väliajalla Taipale kertoi meille taukohuoneessa jutun hyvästä ystävästään Eino Grönistä. Eino oli tunnettu SM-tason painija joka mielellään ehdotti kavereilleen painimatsin ottamista. Reijo oli tähän suostunut. Kesken tiimellyksen Eikka oli puraissut Reijoa korvaan niin että veri oli tirskahtanut. – Uskallatko sanoa vaimollesi että Eino Grön puri minua korvasta? oli Eikka tuumannut.
Ostimme kihlat Niinan kanssa kesällä 1969 ja mietiskelin, että nyt on syytä pyrkiä ihan oikeisiin töihin. Päätöstä helpotti isolta osalta myös se, että joku varasti minulta työkalut; Höfnerin viulubasson, bassokaapin ja vahvistimen, johtokassin ja väliaikamusiikin soittolaitteet. Menin puoleksi vuodeksi työmaamestariksi Varkauteen ennen armeijaan lähtemistä.
JA SITTEN OIKEISIIN TÖIHIN
Monet rakennusihmiset suorittavat asepalveluksensa pioneereissa. Niin minäkin. Alokasaika sujui mukavasti Oulussa Pohjan Pioneerikomppanissa ja siellä mm. varusmiestoimikunnassa. Samanlaista harrastusta jatkui myös Rauk:ssa Oulun Hiukkavaarassa ja RUK:ssa Haminassa.
RUK:n oppilaskunnassa tehtäviini kuului johtaa RUK:n 50-vuotisjuhlakirjan ”Ympyröiltä kansalaisvastuuseen” myyntiä oppilasvoimin. Olin silloin urani huipulla. Oli valtaa määrätä pojille lomaa ja rahaa sillä oppilaskunta ja kirjanmyyntikampanja oli RUK:n johdon evl, myöhemmän kenraali Pentti Syrjän erikoisessa suosiossa. Minut määrättiin jäämään oppilaskuntakokelaaksi käynnistämään seuraavan kurssin oppilaskuntatyöskentelyä. Se työ kesti vain 1-2 viikkoa joten loput kokelasajastani oli aika lailla vapaata. Kiersin pitämässä esitelmiä RUK:n juhlakirjasta reserviupseereille, rotareille ja leijonille. Mieleeni ovat painuneet esitykseni avaussanat. ”Voidaan täysin perustellusti sanoa, että tämän kirjan kansien väliin on painettu kaikkein ajankohtaisimmat ja tärkeimmät tiedot maanpuolustuksemme ja turvallisuuspolitiikkamme perusteista. Tämän kirjan syntyminen kuluneiden 50 vuoden aikana on osoitus hengestä jota RUK on kasvatteihinsa luonut.” Käytin loppuajan RUK:ssa hyväkseni hommaamalla itselleni työpaikan.
Aloitin välittömästi armeijaan jälkeen helmikuussa työt Suomen Arkkitehtiliiton SAFA Asemakaava- ja Standardisoimislaitoksen teknillisenä toimittajana. Laitosta johti oikea vanhan ajan herrasmies, professori Egil Nicklin. Olin käynyt hänen luonaan kokelaspuvussa työhaastattelussa. Hän otti minut töihin ja osti samalla RUK:n juhlakirjan. Työhuoneeni oli Erottajalla Bulevardi 1 kolmannessa kerroksessa. Vuoden kuluttua he tekivät minusta laitoksen tuotteiden levikkipäällikön. Päätuote oli ja taitaa olla vieläkin Rakennustietosäätiöksi muuttuneena Rakennustietokortisto eli rakentajan raamatuksi kutsuttu RT-kortisto. Myynti tapahtui lähinnä Rakennuskeskusten kautta.
SAFA:ssa tutustuin työn merkeissä Suomen tiilitehtaiden omistaman Tiilikeskus Oy:n toimitusjohtaja Aarne Lummaaseen. Tiilikeskus suunnitteli yhdistävänsä Savon ja Pohjois-Karjalan myyntipiirit ja he tarjosivat töitä minulle. Kaipuu kotiseudulle houkutteli ja niin minusta tuli tiilimies ja Tiilikeskuksen piiriedustaja lähes puolen Suomen alueelle Kesälahdelta Suomussalmelle ja Ilomantsista Viitasaarelle.
Tiilikeskuksesta siirryin Puijon Rakennus Oy:n osakkaaksi ja toimitusjohtajaksi. Myöhemmin perustimme Kuopion Rakennuspalvelu Oy:n ja Oy Savonia Agency Ltd Ab.
Finn-Viking House Oy Ltd:n puitteissa rakensimme Saksaan entisen Itä-Saksan puolelle Oranienburgiin mm. auto-talon ja Pohjois-Norjassa myimme Rauma-Repolan ja Enso-talojen talopaketteja ja rakensimme rivitaloja. Moskovassa meillä oli toimisto ja siellä myimme Stemman huonekaluja. Piti kiirettä kun vuoroviikoin jouduin menemään Berliiniin, Tromsöhön tai Moskovaan.
Vuodet 1996 – 2003 toimin kouvolalaisen Ykköstilat Oy:n, Tilamarkkinat Oy:n ja Tasotilat Oy:n palveluksessa markkinointipäällikkönä ja vastasin lähinnä koulujen ja päiväkotien myynnistä ja rakentamisesta. Teimme jonkin verran kauppaa myös Venäjälle.
Vuonna 2004 perustimme syntymäkuntaani Kaaville tilaelementtirakenteisia kouluja, päiväkoteja ja hoivakoteja valmistavan Elemenco Oy:n. Eripuolille Suomea Porvoosta Rajajooseppiin saakka olemme rakentaneet niitä noin 60 rakennusta. Toimitimme päiväkodin ja koulun Ukrainan Hersoniin vuonna 2016. Venäläiset ovat sen nyt tuhonneet jopa kahteen kertaan. Ensin heidän räjäyttämänsä Dnepr-joen Kahovkan padon aiheuttama tulva nosti veden koulun toiseen kerrokseen saakka. Vuonna 2024 he räjäyttivät koulun ohjuksilla väittäen, että koulun alle kellaritiloihin oli kätketty aseita ja sotilaita. Koulun itse rakentaneena voin vakuuttaa ettei sinne mitään kellaria rakennettu.
Kuva Hersonin koulun avajaisista.
Kuvateksti: Ukrainan Hersoniin rakennettu Antonivkan koulu-päiväkoti julistettiin virallisesti avatuksi leikkkaamalla ”Vihreän Koulun” vihreä nauha. Vasemmalta toimitusjohtaja Antero Vartiainen, NEFCON toimitusjohtaja Magnus Rystedt, Hersonin kaupunginjohtaja Mykolaenko, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen ja Suomen Ukrainan suurlähettiläs.
LIBERAALIPOLITIIKKAA
Kiinnostus yhteisten asioiden hoitamiseen taisi alkaa jo Kaavin Rovevaarassa kun naapurin Erkin kanssa näistä väiteltiin koulumatkoilla. Erkki oli niin innokas maalaisliittolainen että tilasi puolueohjelman Pursimiehenkadun puoluetoimistolta. Meillä kotona isälle tuli Veikko Vennamon Suomen Pientalonpoikien puoleen lehti Pientalonpoika. Kyllä niistä juttua riitti. Rauhanmiehinä emme kuitenkaan tapelleet puolueasioistakaan.
RUK:ssa oppilaskunnan puheenjohtajana oli Veli-Jorma Juusela joka toimi siviilissä Liberaalisen Kansanpuolueen toiminnanjohtajana. Minä kiinnostuin hänen innostamanaan käsitteestä vapaus-vastuu-tasa-arvo, K.J. Ståhlbergista, Risto Rytistä ja liberalismista. Asuessamme Helsingissä Puistolassa perustin Koillis-Helsingin Liberaalit ry:n, toimin sen puheenjohtajana ja tulin valituksi Helsingin piiritoimikuntaan jota johti Arne Berner.
Kuopioon muutettuamme elvytimme edesmenneen ystäväni Tuomo Teittisen kanssa Niiralan Liberaalit ja perustimme puolueosastot Kaaville, Sonkajärvelle, Siilinjärvelle ja Tervoon. Toimin piirin puheenjohtajana toistakymmentä vuotta ja saman verran LKP:n puoluehallituksessa ja muutaman vuoden LKP:n puoluevaltuustossa. Puolueen puheenjohtajina olivat minun aikanani Pekka Tarjanne, Jaakko Itälä, Arne Berner ja Kyösti Lallukka. Puoluevaltuustossa johti puhetta Olavi Borg. Eduskuntavaaleissa siunaantui yli 3200 ääntä mutta sillä ei paikka Arkadianmäeltä irronnut. Toimin Siilinjärven kunnanvaltuustossa 8 vuotta ja muutamissa lautakunnissa, mm. elinkeinolautakunnan puheenjohtajana.
KEKKOSEN JUHLISTA KERAAN
Politiikan ansiosta sain kokea paljon mielenkiintoisia asioita ja tutustua hyviin ihmisiin. Mieleenpainuva tapahtuma oli erikoisesti Presidentti Urho Kekkosen itsenäisyyspäiväjuhlat vuona 1978 jonne saimme Niinan kanssa juhlavan kutsun ja junaliput. Eräänä aamuna soitti Siilinjärven postitoimiston päällikkö ja sanoi: ” Teille on tullut kirje Tasavallan Presidentin kansliasta. Tuommeko sen teille vai haluatteko itse käydä hakemassa?” Tunnollinen vanhempi virkamies varmaan seisoi asennossa sen sanoessaan. Nyt minä osaan arvostaa sitä kutsua enemmän kuin silloin. Ei siitä jokavuotista tapahtumaa tullutkaan.
KERA eli Kehitysaluerahaston hallinnon- ja tilien tarkastajana toimin neljä vuotta. Kaikki eduskuntapuolueet valitsivat siihen edustajansa. Minä sain valita SITRAN hallituksen jäsenyyden ja KERAN tilintarkastajan paikan väliltä. Koska KERAN pääkonttori oli Kuopiossa, valinta oli minulle helppo. Edeltäjäni, seinäjokelainen kansanedustaja Juhani Orrenmaa evästi ja antoi hyviä neuvoja. Tilintarkastajien puheenjohtajana oli legendaarinen KTM:n kansliapäällikkö Bror Wahlroos. Ei ollut tylsiä kokouksia. KERAN toimitusjohtajina toimivat niinä aikoina Esko Ollila ja Eino Petäjäniemi, viisaita ja fiksuja miehiä parhaasta päästä. Tämä luottamustoimi oli erittäin antoisa ja mielenkiintoinen. Siinä sai hyvän kuvan suomalaisesta teollisuudesta varsinkin kehitysalueilla.
Kerran pidimme tilintarkastajien syyskokousta Ahvenanmaalla. Tutustuimme samalla ahvenanmaalaiseen teollisuuteen. Kuuntelimme silmät ymmyrkäisinä kun Ahvenanmaan ”pääministeri” eli liittohallituksen puheenjohtaja kertoi meille Ahvenanmaan talouden rahoituksesta. Hän sanoi, että tänä vuonna me otamme Suomen valtiolta rahaa 25 miljoonaa markkaa ja Kehitysaluerahastolta me otamme 8 miljoonaa markkaa. Näin hän sanoi. Nämä taisivat olla uusia tietoja myös mukana olleille KERAN johtajille ja sen toimitusjohtajalle. Kotiin viemisiksi saimme ahvenanmaalaisilta lahjaksi kunnon merilohen, noin seitsenkiloisen kojamon.
KARVALAKKILÄHETYSTÖ, KARJALAINEN JA KEMIRA
Ennen vanhaan maakunnan asioita hoidettiin myös ns. karvalakkilähetystöillä. Vaalipiirin kansanedustajat ja puolueiden piirien puheenjohtajat tekivät yhteisiä matkoja Helsinkiin eri ministeriöihin. Eräs tällainen matka jäi erityisesti mieleen. Se tuntuu vieläkin epätodelliselta ja uskomattomalta.
Elettiin aikaa jolloin moninkertainen ministeri Ahti Karjalainen toimi kansliaministerinä valtioneuvoston kansliassa Martti Miettusen III hallituksessa. Teimme Kuopion läänistä matkan eduskuntaan ja ministeriöihin maakuntaliiton toiminnanjohtaja Aarne Väinämön johdolla. Menimme Aleksanderinkadulla sijaitseviin KTM:n tiloihin tapaamaan Ahti Karjalaista. Seisoimme puoliympyrässä avaran salin etuosassa. Salin peränurkan hämärässä istui tummiin pukeutunut hahmo. Väinämö esitteli asiaamme ja luovutti kirjelmän kansliapäällikkö Bror Wahlroosille. Peränurkasta kuului silloin tällöin örinää, taisi kuulua jopa kuorsauksen korahtelua. Urho Kekkonen kertoo Juhani Suomen toimittamissa päiväkirjoissa Ahti Karjalaisen alkoholiongelmista samoilta ajoilta.
Liberaalisessa Kansanpuolueessa hallitukseen osallistumisesta ja puolueen ministereistä päätettiin eduskuntaryhmän ja puoluehallituksen yhteisissä kokouksissa. Keskiryhmien – keskustapuolueen, RKP:n ja LKP:n – vähemmistöhallitukseen saimme kolme ministeriä. Puolustusministeriksi valittiin Seppo Westerlund ja sosiaali- ja terveysministeriksi Irma Toivanen yksimielisesti. Kauppa- ja teollisuusministerin valinta tuotti ongelmia. Ehdokkaina olivat Rovaniemen kaupunginjohtaja Tuure Salo ja helsinkiläinen Arne Berner. Samaan aikaan oli käynnissä kovat keskustelut apatiittikaivoksen avaamisesta Sokliin vai Siilinjärvelle.
Kauppa- ja teollisuusministeriö rahoittajana ja Kemira toimijana olivat siinä avainasemassa.
Ymmärsin että jos Tuure Salosta tulee ministeri niin hänellä ei ole lappilaisena kanttia hylätä Soklia. Äänestettiin. Ensimmäinen äänestys meni tasan. Pidimme neuvottelutauon. Juttelin Arne Bernerin kanssa kahvikupin ääressä. Lupasin äänestää häntä jos hän lupaa saapua seuraavalla viikolla ministerinä Savoon ja Siilinjärvelle tutustumaan tilanteeseen. Näin sovimme, Berneristä tuli ministeri, hän saapui seuraavalla viikolla Siilinjärvelle, Kemira sai KTM-rahoituksen ja Kemira avasi välittömästi koekaivoksen Siilinjärvelle. Tarina jatkuu sikäli, että myöhemmin kävimme Pohjois-Savon lähetystönä Kemirassa pääjohtaja, vuorineuvos Yrjö Pessin luona. Kerroin ministerivalinnasta ja kysyin sen merkityksestä tilanteeseen. Pessi vastasi, etteivät he olisi kuitenkaan lähteneet Soklia avaamaan sen monien vaikeuksien vuoksi. He olivat jo päätyneet omissa tutkimuksissaan Siilinjärvelle mutta rahoituksen puuttuminen olisi viivästyttänyt kaivoksen avaamista vuoden verran.
Ja Tuure Salostakin tuli myöhemmin oikeusministeri. Mutta Soklin apatiittikaivoksen avaamisesta keskustellaan edelleen.
LIBERAALISEN KANSANPUOLUEEN TUHO JA HÄPEÄ
LKP:n loppuvaiheet ovat surullista kerrottavaa. Monien vaalitappioiden seurauksena puolue oli rajusti velkaantunut. Me puoluehallituksen jäsenet olimme hyväuskoisesti antaneet LKP:n lainojen vakuudeksi pankille henkilökohtaisen ja omavelkaisen nimitakauksen. Takaamiamme pankkilainoja oli Keski-Uudenmaan Osuuspankille noin 7 miljoonaa markkaa.
Puoluehallitus ja eduskuntaryhmä kutsuttiin vuonna 1982 yllätyskokoukseen. Asialistalla oli Liberaalisen Kansanpuoleen liittäminen Keskustapuolueen jäsenjärjestöksi. Taustalla olivat Paavo Väyrysen ja LKP:n puoluesihteeri Kalevi Viljasen neuvottelut. Väyrynen halusi puolueensa pääsevän Euroopassa liberaalien ryhmittymään ja Viljanen halusi päästä eroon puolueen veloista. Liittymispäätös tehtiin yksimielisesti vaikka kansanedustajat Terhi Nieminen, Anneli Kivitie ja Helvi Hyrynkangas itkivät ja puolueen varapuheenjohtaja Paavo Nikula kiroili. Se oli hetki jota monet meistä liberaaleista häpeävät vieläkin. Puolue myytiin rahasta.
Hinta Keskustapuolueen jäsenjärjestönä olemisesta oli raskas. Sopimus purettiin vuonna 1986. Puolue oli menettänyt lopunkin uskottavuutensa. Puolue menetti samalla sopimuksella Helsingin keskustassa sijainneen arvokkaan liiketontin. Ihmetystä meissä herätti että miksi me emme sitä myyneet itse vapautuaksemme veloista vaan annoimme tontin Keskustapuolueelle. Puolueemme jäseniä siirtyi kokoomukseen, vihreisiin, keskustaan ja demareihin. Me muutamat yritimme Jussi Pajusen kanssa virittää tulta uudelleen mutta ei se lähtenyt käyntiin. Jussi Pajusesta tuli kokoomuksen riveissä Helsingin kaupunginjohtaja ja pormestari. Paavo Nikulasta meni vihreisiin ja hänestä tuli mm. oikeuskansleri. Osa meistä luopui kokonaan leikistä.
ROTAREITA, NUORKAUPPAKAMARIA, KUOPION KLUBIA JA JCI SENAATTIA
Siilinjärven Rotaryklubin jäseneksi sain kutsun vuonna 1977. Toimin sen presidenttinä 1990-1991 ja Itä-Suomen alueen varakuvernöörinä eli kuvernöörin alue-edustajana vuodet1994-1996. Siihen aikaan Moskova kuului Suomen rotary-kuvernementtiin. Hyvät ystävät, yhteishenki ja viikottaiset monipuoliset esitelmät ja alustukset ovat se suola jota olen jäänyt rotarytoiminnasta kaipaamaan.
Olin koollekutsujana kun päätimme perustaa Siilinjärven Nuorkauppakamarinvuonna 1978. Saimme koolle kunnanjohtaja Pentti Hakulisen ja ystäväni Reino Miettisen kanssa kolmisen kymmentä perustajajäsentä. Nuorkauppakamari ja sen kansainvälinen järjestö on alle 40-vuotiaiden oppimis- ja koulutusjärjestö jossa saa tehdä virheitä. Tekemällä oppii – learning by doing. Olin siinä puheenjohtajana 1985 ja aluejohtajana sekä keskusliiton hallituksessa 1986.
Nuorkauppakamarin senaattorin arvo minulle myönnettiin 1987. Se tarkoittaa että saan olla elinikäinen nuorkauppakamarilainen eli JCI Senate in Finland ry – Suomen Senaatin jäsen. JCI:n Maailman Kongressit Berliinissä ja Kolumbian Cartagenassa, samoin monet Eurooppakokoukset ovat jääneet pysyvästi mieleen.
Kuopion Klubi on siitä hyvä järjestö, että siinä ei ole pakko tehdä mitään eikä ole pakko osallistua mihinkään. Kunhan vaan muistaa maksaa jäsenmaksun. Siitä huolimatta tupa on aina täynnä. Sääntömääräisten kokousten lisäksi Klubin omissa tiloissa järjestetään kuukausittain esitelmätilaisuuksia, erilaisia musiikkitapahtumia, juhlia jouluna, vappuna ja rapuaikaan, jopa tansseja. Vaikka Kuopion Klubiin ei (vielä) otetakaan naisjäseniä niin ei siellä
jätkäporukalla tanssita. Klubin sotahistoriallinen matkakerho lähinnä Jukka Nykäsen johdolla ja sotahistorioitsija eversti evp Sampo Ahton opastuksella on tehnyt noin 15 matkaa eripuolille Suomea, Venäjää, Keski-Eurooppaa ja Ruotsia. Kuopion Klubin ravintola on maankuulu herkuistaan ja perinneruoistaan.
AUSTRALIAA, MATKOJA, GOLFIA JA HARRASTUKSIA
Kyllä muuten asevelvollisuusajan vaikutus ihmisen elämään ulottuu moneen asiaan ja paikkaan. Ajelin Simca-tonnilla Oulun Hiukkavaaraan ilmoittautumaan palvelukseen. Perässäni käveli samanikäinen kaveri. Meille kerrottiin että olemme väärässä paikassa. Menkää kaupungin kasarmille jonne te kuulutte. Kaveri oli oululainen Risto Söder. Koska minulla oli auto ja Risto tunsi tien niin ei kun matkaan. Matkalla ehdimme tutustua toisiimme.
Riku oli opiskellut Helsingissä ja saanut käteensä valtiotieteiden maisterin paperit. Ilmoittautumisen jälkeen marssimme samaan tupaan ja samaan joukkueeseen. Ja siitä se alkoi. Parin muun kaverimme kanssa perustimme vuonna 1974 joka vuosi pidettävät kisat nimeltään ANDRIAADIT, nykyaikaisen 12-ottelun joka kestää osalajeineen 2-3 päivää.
Risto muutti Australiaan vuonna 1980. Hän toimi siellä Suomi-lehden päätoimittajana. Ehdimme pitää 50 yhteistä Andriaadia. Riku ajoitti lomansa ja sapattilomansa Andiaadien ajankohtaan tai päinvastoin ja lensi Suomeen. Tai sitten me menimme Australiaan. 51. kisat oli määrä pitää elokuussa 2024. Riku valmistautui lähtöönsä Melbournessa. Pakkasi matkatavarat ja tilasi taksin lentokentälle. Sitten petti sydän ja Riku menehtyi siihen. Rikun poismeno oli kova paikka.
Vuonna 1987 perustimme Hannu Rouvisen ja Raimo Räsäsen kanssa Kuopion Suomi-Australia yhdistyksen. Toimin alkuvuodet sen puheenjohtajana ja samalla
Suomi-Australia -yhdistysten Liitto ry:n hallituksen jäsenenä. Sen jälkeen olen ollut tämän vireästi toimivan yhdistyksen hallituksen toiminnantarkastajana.
Ehdin käydä näinä vuosina Australiassa 7 kertaa. Australia on hieno ja leppoisan mutkaton maa. Ei pidä olleenkaan paikkaansa sanonta, että ”Australia on jossa linnut eivät laula, kukat eivät tuoksu ja naiset ovat sielua vailla.” Lause on osittain peräisin Australiaan pettyneeltä matkakirjailija Rauno Pankolalta. Alun perin sillä kuvaili Siperiaa sinne 1800-luvulla karkotettu suomalainen tiedemies. Matkustin sinne yleensä maailman ympäri, joko lännestä itään tai idästä länteen. Matkailun on avartanut näkemyksiä ja keventänyt kukkaroa yhteensä 84 maan verran. Minä olen kylläkin huomioinut eri maiksi Neuvostoliiton ja Venäjän. Kuten myös Länsi-Saksan, Itä-Saksan ja Saksan.
Suomi-Lehti oli perustettu vuonna 1926. Se oli maailman vanhin Suomenkielinen sanomalehti. Risto Söder ehti toimia sen päätoimittajana yli 40 vuotta. Hänen kuolemansa jälkeen ei Suomi-lehti ole enää ilmestynyt. Australian suomalaisten yhteinen kanava on ainakin toistaiseksi vaiennut.
Minulla oli kunnia toimia Suomi-lehdessä kolumnistina vuodesta 1985 alkaen. Kirjoittamiani pakinoita ehti lehdessä ilmestyä noin 150. Havaitsin, että Suomi-lehden lukijat säilyttävät lehtensä. He saattoivat palata johonkin pakinassa olleeseen aiheeseen kuukausien, jopa vuosienkin päästä. Australian suomalaisilta oli mukava saada joskus palautetta ja kommentteja.
Ilmeisesti olen jonkinlainen yhdistysihminen. Kuulun mm. Vuorimiesyhdistykseen, JCI Senaattoreihin, Siilinjärven reserviupseereihin, Rakennusmestari- ja insinööriyhdistykseen,
äitini puoleisen suvun Hallikaisten sukuseuraan, Tarina Golfiin ja Päätaloseuraan. Päätalo-viikko Taivalkoskella on Kalle Päätalon lukijalle lähes joka kesäinen elämys. Jäsenmaksua maksoin myös Paistinkääntäjille eli hienosti sanottuna Chaine des Rôtisseurs Finlandelle.
”OLEN PAHOILLANI, ETTEI MINULLA OLE AIKAA KIRJOITTAA LYHYESTI”
Näin aloitti tietääkseni Mark Twain kirjeensä kaverilleen. Ymmärrän hänen tarkoittaneen sitä, että lyhyesti ja ytimekkäästi kirjoittaminen vaatii enemmän miettimistä ja miettiminen vie aikaa.
Sen vuoksi en ehdi nyt kirjoittaa minulle tärkeistä ystävä- ja kaveriporukoistani kuten keväisin kokoontuvasta Perinneyhdistys Kevätsilmun Turvottajista, lapsuus- ja nuoruusajoista lähtien koolla olleesta Pilkkiveljistä sekä kesät ja talvet golfia pelailevasta Peliporukasta.
Kaikkea hyvää teille kaikille!
Antero Vartiainen
Pihlajarinne 6, 71800 Siilinjärvi
puh. 0400 720 279