Chippibaanalta tiskin taakse

Turun Sanomat 7.6.2014

Teksti Marko Leppänen
Kuvat Timo Jakonen

Kun saapuu Maskuun Kankaisten golfpuistoon, törmää jossain vaiheessa hyvin suurella todennäköisyydellä Oona Vartiaiseen.
 Lahjakas turkulaisgolfaaja siirtyi täksi kaudeksi takaisin kasvattajaseuraansa Kankaisten Golfiin. Treenien jälkeen hän siirtyy luontevasti vastaanottotiskin taakse tekemään caddiemasterin hommia.
 Miten paljon hän viettää viikoittain Kankaisissa? Vartiainen ottaa älypuhelimen esille ja tekee pikaisen laskutoimituksen.
- Parhaimmillaan tulee oltua noin 25 tuntia töissä, joten kokonaismäärä voi nousta viiteenkymmeneen, Vartiainen summaa.

Golf täyttää ison osan Oona Vartiaisen elämästä. Kankaisten golfklubilla kuluu helposti 50 tuntia viikossa omissa harjoituksissa ja työn merkeissä caddiemasterina.

Tukea oman seuran väeltä

Kasvoille hiipivä hymy kertoo että 21-vuotias urheilija nauttii kaksoisroolistaan täysin siemauksin.
 Vartiainen saa vastailla usein tiskin takana kysymyksiin kisoista ja treeneistä. Se sopii hänelle mainiosti.
 Joskus rangella joku on saattanut puhua minulle, mutta en edes huomaa, kun treenaan kuulokkeet päässä. Nyt voin keskittyä kunnolla harjoitteluun, kun ihmisillä on tilaisuus jutella kanssani muutenkin,
 Oonasta on tullut Maskun golfyhteisön yhteinen suosikki. Kun Vartiainen kilpaili Saksassa, kannustusjoukot seurasivat netin tulospalvelusta kisan kulkua.
- Kankaisten Golf on tosi tiivis yhteisö, kuin perhe, Vartiainen kuvailee.
  Monet klubipelaajat vitsailevat Vartiaiselle ohimennen, että hänen pitäisi antaa vinkkejä peliin.
- Sanon, että katso palloon ja svingaa rennosti. Niin saa ainakin pallon ilmaan.

Saksan voitosta varmuutta otteisiin

Vartiaisen palkintokaapista löytyy naisten SM-kulta 2011 ja nuorten SM-kulta 2012. Viime vuonna hän juhli sekä joukkuekisan EM-pronssia että Finnish Tourin kokonaiskisan voittoa.
 Yksi makeimmista voitoista tuli toukokuun lopussa, kun hän nappasi Saksan Hohenlohessa pidetyn International Ladies Amateur Championship-kisan voiton.
- Saksan kisan voitto antoi itseluottamusta ja buustin treenata lisää. Tärkeintä, että voitto tuli hyvällä pelillä ja tuloksella, Vartiainen toteaa.
 Voitto on tärkeä, koska Vartiainen alkoi opetella uutta svingitekniikkaa reilut pari kuukautta sitten. Uusi lyöntitapa alkaa iskostua pikku hiljaa selkäytimeen.
- Yritämme yksinkertaistaa lyöntiä niin, että kaikki tapahtuisi yhtenäisenä liikkeenä. Aika vaikeaa uuden opettelu on, koska vanhat tavat tulevat väkisin esiin.

Tavoitteena ammattilaisuus

Lähitulevaisuuden tärkeimpiä tavoitteita ovat heinäkuussa järjestettävät sekä joukkueiden että henkilökohtaiset EM-kisat. Isona tavoitteena on nousta karsintojen kautta naisten Euroopan Tourille ja myöhemmin ison veden taakse LPGA:n koviin rahakisoihin.
 Vartiainen teki jo lukion jälkeen päätöksen, että hän satsaa golfiin tosissaan. Turkulainen on harjoitellut jo kolme talvea Espanjassa Lauro Golfin harjoituskeskuksessa.
 Vaikka Vartiainen viettää pitkiä päiviä pallon ja mailan kanssa, hän nauttii aina perustreenistäkin.
- En lähde vain epämääräisesti lätkimään palloa, vaan jokaisella harjoitteella on tarkoitus. Kun tulee tunne, että osaa jonkun asian, hallitsen sen kentälläkin.

Uutta panostusta fysiikkavalmennukseen

Oona Vartiainen hakee uutta terää peliinsä panostamalla fysiikkavalmennukseen.
 Avuksi on tullut kuntovalmentaja-urheiluhieroja Hemmo Kuusisto.
 Tunnen Kuusiston sen verran hyvin, että uskalsin luottaa hänen kykyihinsä. Hemmo totesi ekojen treenien jälkeen, että tämä meni paremmin kuin hän ajatteli, Vartiainen naurahtaa.
 Vartiainen yrittää kehittää erityisesti peruskestävyyttä ja saada lisää räjähtävyyttä lyöntiin.
- Ei golfarin tarvitse olla maratoonari, mutta keskittymisen pitää olla terävänä pitkän kisan viimeisen päivän viimeisellä reiällä.